Krookustalo on toinen osa Solveig Emtön kolmiosaisessa omaelämäkerrallisessa romaanisarjassa. Eletään 40-lukua sodan varjostaessa päähenkilö Elviran elämää. Teini-ikäinen Elvira ottaa askeleen aikuisten maailmaan saadessaan työpaikan Wärtsilän valimosta. Siellä hän tapaa Bolin, miehen jolla on pilkettä silmäkulmassa ja pyytää häntä elokuvateatteri Centraliin. Boli saattaa Elviran elokuvista kotiin. Tämä kohtaus perustuu tositapahtumiin. Kuusi miestä teloitettiin tupakkatehtaan seinää vasten maaliskuisena yönä vuonna 1918.
Solveig Emtö: Pihlajanmarjoja ja Krookustalo, 1987
Kuljemme tupakkatehtaan vanhan puolen ohi, korkeiden
punaisenruskeiden tiiliseinien ohi. Sade on loppunut. Boli
kantaa sadetakkia toisella käsivarrellaan. Hänen toinen
kätensä pysyy tukevasti vyötärölläni.
– Mitä seinää vasten näistä sinun isäsi ammuttiin?
– Tuolla kauempana, tuota vaaleaa seinää vasten. Tule
niin näytän sinulle.
Menemme mäkeä ylös yhteiskoulua kohti. Kulmassa mistä
Hämeenkatu alkaa, Boli pysähtyy ja osoittaa tehtaan
vaaleaa seinää.
– Tuossa, tuota seinää vasten hän joutui maalitauluksi.
En tiennyt että isä oli yksi heistä. Juoksin toisten poikien
kanssa koulusta. Olimme uteliaita. Olimme kuulleet että
jotain jännää oli tapahtunut.
Boli puhuu hyvin hitaasti. Hän pusertaa kättäni niin että
tekee kipeää.
– Kun tulimme tänne, näin isän. Hän makasi jalkakäytävällä.
Hänen päänsä roikkui katuojan kohdalla. Useita
muitakin makasi tässä. Heillä oli reikä rinnassa. He olivat
aivan verisiä – aivan äänettömiä.
Tunnen voivani huonosti. Oksetuskohtaukset tulevat aaltoina
ylös kurkkuun saakka. Boli on niin hiljainen. Minun
pitää sanoa jotain, mutta mitä?
– Miksi he olivat vielä täällä? Kuolleethan tavataan panna
arkkuihin?
– Valkoiset olivat päättäneet, että ruumiit jätetään kadulle
pelotukseksi ja varoitukseksi ohikulkijoille. Eräs mies, jolla
oli valkoinen nauha käsivarressaan ja pyssy selässään
seisoi vartiossa.
PIETARSAARI KIRJALLISUUDESSA 