Romaanissa Kuilu kuvataan Skatan elämää viime vuosisadan alussa. Tupakkatehdas säätelee arkea ja 10-vuotias Rut elää turvallista elämää perheensä, isän ja äidin kanssa. Vuoden 1918 tapahtumat hämmentävät Rutin elämää hänen aistiessaan aikuisten levottomuuden. Hän kuuntelee heidän keskustelujaan mutta ei ymmärrä kaikkea vaan täyttää aukot omalla mielikuvituksellaan. Pakokauhu iskee hiljalleen, hänen isänsä on punainen ja hän tietää että punaisia haetaan kuulusteltaviksi eivätkä kaikki palaa takaisin. Kuilu on yksi harvoista ruotsinkielisistä kuvauksista vuoden 1918 sodan ajalta ja on tämän vuoksi tärkeä ja keskeinen suomenruotsalainen teos. Romaani julkaistiin 1946 ja siitä on otettu useita ruotsinkielisiä painoksia. Elvi Sinervo on käännöksessään kääntänyt Skata-nimen Harakaksi, täällä käytämme kaupunginosan oikeaa nimeä Skata.
Anna Bondestam: Kuilu, 1967
He asuivat Skatassa, niin kuin melkein kaikki kaupungin työläiset,
leveän ja ruman kadun varrella jota reunustivat matalat puutalot
ja kallistuneet aidat. Mutta Rutille katu ei ollut ruma, sillä se oli
täynnä elämää ja hyörinää sekä aamulla, päivällä että illalla, kun
tehtaat ja työpajat täyttyivät tai tyhjenivät. Silloin valui katua pitkin
tasaisena virtana nokisia sinipuseroisia miehiä ja pieniä rotanharmaita
naisia villaiset hapsuliinat hartioilla ja huivi päässä ja verkkokassi
kädessä. Vielä muutamia vuosia sitten oli noista verkkokasseista
löyhähtänyt iltaisin ihana tuoreen lämpimän leivän haju, mutta
nykyisin ne useimmiten riippuivat litteinä ja tyhjinä. Rut seisoi
usein ikkunassa katselemassa ihmisvirtaa kun se valui ohitse valtavan
kiireesti, se oli jollakin tavoin hauskaa: ihan kuin maailma olisi
äkkiä herännyt ja alkanut kohista tuossa aivan hänen ikkunansa
alla. Ja nuo pienet naiset olivat lystikkään näköisiä, varsinkin tuulisäällä,
kun tuulenpuuska tarttui heitä hameisiin, niin että ne pullistuivat
kuin ilmapallot, ja kun naiset sitten vetivät hartiahuivinsa tiukalle
rinnalta ja vyötäröltä, he olivat aivan kuin takajalkojen varassa
puurtavia hyönteisiä.
Samassa pihassa oli paitsi sitä taloa, jossa heidän lisäkseen asui
toinen perhe, vielä pieni mökki, jonka edessä oli pikkuinen puutarhatilkku,
ja siinä mökissä asuivat Johanssonin sisarukset. Heitä oli
kolme aivan kuin sadussa, kaikki vanhoja ja naimattomia. […]
He olivat kuin kuvakirjasta. Kuin kuvakirjasta olivat myös mökki ja
puutarha. Puutarha ehkä eniten. Rut ei ollut kertaakaan astunut
jalallaan sinne, semmoinen ei yksinkertaisesti johtunut mieleenkään,
ja kun valkoiset liljat kukkivat siellä keväisin, hän käveli ja katseli
niitä loitolta niin kuin kauniita ja puoliksi epätodellisia kukkia toisesta
maailmasta.
Todellisuus, se oli aivan toista. Todellisuutta oli koko muu kortteli,
isot likaiset pihat ja niiden ympärillä jännittävät ulkosuojat, tallit
ja navetat, vajat ja haisevat jätekaivot. Todellisuutta olivat pimeät
keittiöt ja niissä keskenään tappelevat lapset ja
väsyneet naiset, joilla oli aina kiire ja jotka aina
räksyttivät. […] Leikkikumppaneita oli yleensä vaikka
kuinka paljon, kortteli aivan vilisi lapsia. Tuskin
oli pihalle päässyt, niin niitä putkahti kuin maasta
polkaistuina joka suunnalta.
PIETARSAARI KIRJALLISUUDESSA 