1. Parenteesi

Nuoren runoilijan Viktor Sundin esikoisteos ilmestyi vuonna 1915, runokokoelma Skymningsriket. Kansanlaulu –runo sai siivet jo 1916 kun Oskar Merikanto sävelsi sen. Sund oli vaatimaton mies eikä itse antanut runoilleen arvoa. Eräänä syynä voi olla arvostelu joka ankarin sanoin tuomitsi koko teoksen. Kritiikki sattui syvästi Sundiin ja vaikutti koko loppuelämän, ”ikinä enää en heittäydy suden suuhun” kuului hän sanoneen. Sundin runo herätti spekulointia samoin kuin hänen rakkauselämänsä, kenelle hän vannoi uskollisuutta ja rakkautta? Sund kielsi koskaan käyttäneensä  lähteenä omia kokemuksiaan vaan pyrkineensä kirjoittamaan kansanlaulumaisesti ja  saaneensa innoitusta muista ajan kansanlauluista. Laulun ilmestyttyä laulukirjoihin siitä puuttui kokonaan kirjoittajan nimi, myöhemmässä vaiheessa tekijäksi ilmoitettiin V. Lund. Tämä tuotti suurta ärtymystä itse tekijälle Viktor Sundille.

Viktor Sund: Kansanlaulu
säv. Oskar Merikanto, sanat Viktor Sund,
suom. Jussi Snellman = Samuli Johannes Snellman, 1879-1969.

Miss’ soutaen tuulessa koivut sorjat soi
ja runsaimmin ruusut loistaa,
siellä morsiussaattomme kaunis karkeloi,
kaiku kiirien riemumme toistaa.
Siellä lapsuutemme päivät loistavimmat on,
kun käyskelemme tuttavilla teillä.
Siell’ lemmenvala vannokaamme rikkomaton,
ett’ aina ois rakkautta meillä.
Me lehtojen lempeitten liepehellä yöss’
siellä vannomme uskollisuutta.
Me päämme päälle pystytämme pienen mökin myös:
näin nauttikaamme onnen ihanuutta.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s