Jeppis-kirja kertoo pojasta nimeltään Tommi jonka elämän päärakenteita ovat koti ja vanhemmat, koulu, leikit ja harrastukset. Se kertoo yksinkertaisesti sanottuna pojan kehittymisestä ja alkaa siitä kun Tommi on ekaluokkalainen ja loppuu kun peruskoulua on käyty neljä luokkaa, vuodesta 1983 vuoteen 1987. Tommi asuu Pietarsaaren Kråkholmassa, niin kuin kirjailija Tommi Liimatta aikoinaan. Vuosi on 1983 kun Tommin kaveri Hannu huutaa naapuritalosta.
Tommi Liimatta: Jeppis, 2014
– Tommi, tuu tänne!
– Mene vaan, mutta muista kattoa kelloa, äiti sanoi.
Juoksin polkua alas ovipihalle. Polun ja nurmikon rajalla oli siisti
lautakynnys. Tässä pihassa en ollut aiemmin käynyt edes uteliaisuuttani.
Kuusikerroksiset talot olivat kaikki valmistuneet 70-luvun
alussa, ensimmäisenä Eläkeläistentalo. Kaksi meidän puolella, kolme
Hannunpuolella Kråkholmantietä. Talot olivat kaikki samoin päin,
ovet länteen, tähän aikaan varjossa.
Luin summeritaulua vaikka tiesin jo.
Lattiassa oli tuttua linoleumlaattaa, mutta käytävän haju oli vieras.
Mustassa nimitaulussa ylimpänä Vån Ker, jotkut kirjaimet vinossa
kuten meidänkin taulussa.
Kiipesin hiljaa enkä pannut valoja, ettei kukaan huomaisi ovisilmästä
muukalaista ja hyökkäisi kimppuuni. Hannu odotti jo ovi auki. Se oli
vaaleampana puuta kuin meidän ovi.
– Miksä pimeessä tuut? Ja oisit tullu hissillä.
– Eihän alle kaksitoista… ei se ollut alhaalla.
– Ohasse, Hannu osoitti. – Valo on K:ssa.
– Jaksoin minä kävellä.
– Meidän Hannu on aina osannut käyttää hissiä oikein, sanoi
Hannun äiti kun rapsutin kengistä tarrat auki. Tarroissa oli ruohoa.
– Voidaanko heti mennä parvekkeelle, minä pyysin.
Halusin nähdä meidän talon edes näin korkealta.
Hannun parveke oli isompi kuin meillä. Kumarruin reunan yli. Ruoho
näytti tiheämmältä ja paremmalta kuin se oli, jopa hiekkaisen parkkipihan
liitos asvalttiin oli siivo.
– Tuu jo, Hannu käski.
– Näkisipä tästä kunnolla meidän takapihalle. Teillä ei ole… kumpi
teillä on takapiha?
– Onkssun äiti oikeesti niin känä ko miltä se näytti?
– Sataviisikymmentä senttimetriä.
– Ehhehee, Hannu nauroi ja nyhti minut puserosta
sisälle.
– Älä nyt, minä sanoin. – Äiti astui pikkutyttönä
ruosteiseen naulaan. Se meni jalan läpi. Siksi se jäi niin
lyhyeksi.
PIETARSAARI KIRJALLISUUDESSA 